Berliinistä puusepäksi: Viikot kahdesta neljään

Lienee aika päivittää kuulumisia viimeisimmiltä kolmelta viikolta Berliinissä. Alkuperäinen ajatus viikoittaisesta päivittämisestä osoittautui lähes mahdottomaksi, sillä viikossa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi vapaita tunteja töiden, nukkumisen ja muiden velvollisuuksien ohella. Viikonloputkin helposti hurahtaa kaupunkia kierrellessä tai puistoissa istuskellen ja keväästä nauttien. Mutta tulevaisuus sen näyttäköön, millä vauhdilla päivityksiä vielä putkahtelee.

Katsellessani elämää kolme viikkoa taaksepäin huomaan kaiken menneen ihan kivasti. Berliini on kiinnostava kaupunki ja tekemistä riittää joka tunnille, joka sattuu vapaana olemaan. Työpaikkani on ympäristöltään mukava ja ihmiset siellä ovat ystävällisiä. Työpaikan rajat ovat ylittyneet uusissa ystävyyssuhteissa, vaikka aika onkin yhtälailla kortilla sosiaalisissakin suhteissa. Ainoastaan yksi asia mättää silloin tällöin, mutta se on onneksi niinkin pieni asia kuin työtehtävät. On näet viikkojen mittaan tullut vietettyä muutama tovi liikaa hiekkapaperi kädessä. Niinkin paljon, että toisen viikon jälkeen olivat sormenpäät jo niin kovettuneet, että ne alkoivat kipeästi halkeilla ja muistuttaa enemmän kantapäitä kuin käsiä. Ohjaajalleni antaisin mielelläni palautetta ja pyytäisin saada tehdä muitakin tehtäviä, mutta viimeaikoina ei häntä ole paljoa paikalla näkynyt. Ja kun työpaikalla on toistakymmentä työntekijää, niin ei auta jokaiselle mennä kertomaan halukkuudestani oppia jotakin uutta. Näin ollen kun joku tulee kertomaan, että olisi tehtäviä tarjolla, on yksinkertaisinta vaan kävellä suoraa tietä hiekkapapereille ja keskittää ajatuksensa seuraavaan viikonloppuun.

Liioitteluun on onneksi aina kiva sortua. Näin nytkin, siispä seuraavaksi voin kertoa ne kaikki ne muut työtehtävät hiomisen ulkopuolelta. Onnekseni niitäkin on, vaikka toki edelleen huomattavassa vähemmistössä. Kolmen viikon aikana olen muun muassa poistanut maaleja ja puhdistanut samaisia tikkuja, kuin ensimmäisellä viikolla, olen maalannut vanhoja ovia akryyli- ja pellavaöljymaaleilla, kierrellyt pakettiautolla Berliiniä viemässä ja hakemassa tavaraa milloin mistäkin (ratin taakse ei päästetty – onneksi). Lisäksi pääsin saksalaiseen tapaan harjoittelemaan erilaisten liitosten tekemistä taltoilla ja käsisahoilla, olen putsannut maalitahroja maalatuista ikkunoista asiakkaan restauroitavassa asunnossa, sekä pääsin irroittamaan vanhoja maaleja ovista ja ikkunoista kuumailmapuhaltimella ja erilaisilla rapsuttimilla. Palaute työnjäljestäni on ollut hyvää, vaikka monessa tehtävässä epäonnistuminen olisikin ollut onnistumista vaikeampaa.

En halua koko keväistä päivää viettää kotona koneen äärellä, joten en nytkään käytä aikaa integroidakseni valokuvia tekstin sekaan. Puut alkavat olla jo vaaleanvihreitä ja eilen asteet kohosivat yli kahdenkymmenen. Niska ja kädet on poltettu, mikä ei sinänsä ole kivaa, mutta antaa onneksi toivoa kesästä.

Tikkujen maalausta. RWB:ssä käytetään paljon akryylimaaleja vanhojen kohteiden entisöintiin, mikä on mielestäni hieman kyseenalaista, mutta kuulemma kyse on vain uusien ja käytännöllisten tekniikoiden yhdistämisestä vanhaan.

Hiomista, hiomista hiomista... Ovien, ikkunoiden, kaikenlaisten palikoiden loputonta hiomista...

Edellisessä työharjoittelupaikassa saamani maalausopit kantavat hedelmää saksanmaallakin. Tämän geometrisen oven maalaus oli nautintoa alusta loppuun.