Loppu ja loma!

Kaksi viimeistä viikkoa ovat iloisesti takanapäin, ja edessä vielä kolmen viikon loma ennen paluuta Suomeen! Viimeisen työpäivän tunnelma oli yhtä riemua, eikä edes pieni haikeus saanut hymyäni hyytymään poistuessani viimeistä kertaa RWB:n pihamaalta. Yhdeksän tunnin työpäivät täynnä loputonta, itseään toistavaa aherrusta olivat kahdeksan viikon aikana onnistuneet imemään minusta energiat viimeistä pisaraa myöten. Tätä helpotuksen määrää on vaikea kuvailla, varsinkin kun kontrastina edessä odottaa loma Berliinissä, roadtrip alppimaisemissa ja lopuksi vielä kiertelyä Innsbruckissa ja Münchenissä.  Aijai!

Viimeiset aikani RWB:llä olivat pitkälti täynnä samoja työtehtäviä, kuin aikaisemminkin. Ainoa poikkeus oli viimeisen viikon torstaipäivä, jolloin pääsin mukaan Berliinin kaupunginkirjaston työmaalle. Kirjasto sijaitsee Berliinin keskustassa yhden pääkadun, Unter den Lindenin varrella, ja rakennus on valtava! Kyseessä on yksi Euroopan suurimmista kirjastorakennuksista. Valitettavasti en saanut sen sisätiloista kovinkaan hahmotettavaa kuvaa, sillä koko rakennus on tällä hetkellä remontin alaisena. Työmaa oli käsittämättömän valtava, koko kirjasto oli verhoiltu rakennustelineisiin sekä ulkoa että sisältä. Mukana remontissa on mieletön määrä eri yrityksiä, joista RWB on yksi. RWB vastaa kirjaston kahdesta huoneesta, joista molemmat ovat noin kymmenen metriä korkeita, ja toinen mittasuhteiltaan kuin uimahalli. Huoneiden seinät ovat verhoiltu valtavilla koristeellisilla puupaneeleilla, ja oviakin ympäröivät upeat kyhäelmät.

Iso huone.

Kirjaston sisäpiha verhoiltuna rakennustelineisiin.

RWB: tehtävänä on restauroida ajan syömät puurakenteet. Monet paneeleista irrotetaan ja viedään verstaalle restauroitaviksi, mutta joitakin kunnostetaan myös paikan päällä. Oma tehtäväni oli rapsutella maaleja irti oven päällä olevasta koristeellisesta rakennelmasta. Työ oli mukavaa, ja kiehtova ympäristö teki siitä oikein onnistuneen toiseksi viimeisen työpäivän Berliinissä. Päivän aikana pääsin ohjaajani seurassa vielä ihailemaan maisemia rakennushissiltä kirjastorakennuksen katolta.

Työpisteeni.

Seinäpaneelia vietäväksi verstaalle.

Unter den Linden nähtynä kirjaston katolta. Kadun päässä erottuu Brandenburger Tor. 

Viimeisenä päivänä jatkoin samaisia hommia verstaalla kuin menneinäkin viikkoina. Oma aikansa meni myös viimeisten virallisten paperihommien säätämisessä. Päivän päätteeksi kävin nopean "kiitos ja hyvät jatkot" -keskustelun työpaikan johtajan kanssa, ja sain muistoksi ajastani pienen restaurointiin liittyvän kirjasen. Kuljin yhteisen junamatkan muiden harjoittelijoiden kanssa, ja saavuin voittajana kotiin!

Aikani RWB:llä oli, kuten olen jo useati tuonut ilmi, henkisesti todella raskas, joskin samalla mukava. En oppinut lainkaan sellaisia asioita, joita aluksi uskoin oppivani, mutta tiedän oppineeni paljon muuta. Olen saanut hyvän yleiskuvan siitä, minkälaista on restaurointityö ovien, ikkunoiden ja rakennusten parissa. Olen myös oppinut, mitä on aito berliiniläinen Itä-Saksan peruja oleva työmoraali. Kiteytettäköön se omakohtaiseen kokemukseen siitä, että korvaamattomista ylityötunneista ei parane ääneen vikistä.

Työharjoittelu ulkomailla on antanut minulle todella paljon. Se, että poistuin tutusta ympäristöstä ja lähdin vieraaseen työkulttuuriin toiseen maahan, on antanut varmasti rohkeutta tehdä joskus jotakin muutakin jännää.

Sanomattoman riemun ruumiillistuma.

Viikot 5 & 6

Viikot numero viisi ja kuusi ovat pitäneet sisällään maalin irroitusta, maalin irroitusta, maalin irroitusta, maalinirroitusta, maalinirroitustamaalinirroitustamaalinirroitusta jaaa... Hiomista! Lisäksi kaksi puolikasta päivää raivattiin muutaman muun harjoittelijan kanssa takapihan metsää. Vaikka tekstini on helppo tulkita kirjoitetuksi valittavaan sävyyn, on tuo tulkinta vain pieni osa totuutta. Kyseiset kaksi viikkoa olivat nimittäin säätilaltaan yhtä auringonpaistetta, ja onnekseni kykenin kokoamaan jokapäiväisen työtilani ulkosalle auringon hellien säteiden syleilyyn. Siinä ensimmäinen viikko kuluikin ylistysmusiikkia kuunnellen, Herran läsnäolossa riemuiten.

Päivässä paistatellen. Auringon kohotessa oli lämpötilakin jo t-paitakeliä.

Toisen viikon alkaessa muistin, että olisi aika suorittaa näyttötehtävä. Näyttötehtävä on toisin sanoen mikä tahansa työtehtävä, jolla todistan osaavani jotain. Kesti tovin, että sain jutun juonen avattua ohjaajalleni, jonka tehtävänä oli (tai hmm, on edelleen) arvioida työni jälki asteikolla yhdestä kolmeen. Kun kerta kokemusta oli jo karttunut maalin irroituksesta, niin ehdotinpa samaista tehtävää myös näyttötehtäväkseni. Valitsin käsiteltäväksi oveksi tarjolla olevista hankalimman, ja siinähän se toinenkin viikko vierähti. Toisen viikon perjantaina sain kuulla, että maalin irroituksen lisäksi minun tuli myös irroittaa ovesta ikkunankarmit ja -lasit. Irroitusprosessi sisälsi jonkin verran haasteita, joiden vuoksi pääsin hitusen käsiksi myös aivotyöskentelyyn. Yksityiskohtainen kuvaus näyttötyöstäni lähtee pian sähköpostina opettajalle, joten tähän en sitä lähde kummemmin avaamaan.

Näyttötyö. Tehtävinä maalinpoisto, hiominen, sekä lukon, karmien ja ikkunalasien irroitus.

Viimein pääsi maistelemaan enempi puusepäntyötä, joskin hetkeksi vain.

Lopuksi vielä mielenkiintoinen kulttuurillinen seikka puusepäksi opiskelusta Berliinissä. Puusepänkoulutuksen kaava ensinnäkin vaihtelee vahvasti riippuen siitä, missä päin Saksaa on. Berliinin alueella opiskelut menevät väistämättä oppisopimustyyppisesti, elikkä opiskelijat viettävät valtaosan opiskeluajastaan yhdessä ja samassa harjoittelupaikassa. Koulussa he käyvät yhtenä päivänä viikossa, mutta tällöin he eivät valmista huonekaluja, vaan tekevät muita opintoihin liittyviä harjoituksia. Sikäli tämä tieto järkyttää itseäni, että kun itse valitan, etten opi mitään näiden yhdeksän viikon aikana, niin samalla paikalla on useita saksalaisia harjoittelijoita, jotka kertovat, etteivät meinaa oppia mitään koko kahden vuoden opiskelun aikana. He myös kertovat, että tilanne voisi olla paljon pahempikin, sillä RWB:llä sentään yksinkertaisetkin työt vaihtuvat vähän väliä. Käsittääkseni voi siis olla, että jonakin päivänä Berliinistä valmistuu puuseppä, jonka käytännön kokemus huonekalun valmistuksesta on lähes olematon. Täytyy siis sanoa, että vaikka olenkin joskus kritisoinut joitakin juttuja suomalaisessa opintosuunnitelmassa, niin en kritisoi enää. Ainakaan samalla vaahtoamisella.. Voi olla, että joitakin juttuja ymmärsin väärinkin, mutta tässä on ainakin oma tämänhetkinen käsitykseni asiasta.

Sen enempää ei mielestäni ole viimeisestä kahdesta viikosta kerrottavaa. Kuvailemieni tehtävien lisäksi olen harrastanut hiomista, siivoamista ja muita pikkutöitä. Kukaan tuskin haluaa niistä kuulla tarkemmin, saati katsoa kuviakaan. Mutta huolimatta siitä, että tehtävät ovat pääosin olleet tylsiä, niin voin silti sanoa viihtyväni RWB:llä hyvin. Itse paikka ja ihmiset tekevät paljon. Vaikka varsinkin alussa ärsytti kovastikin, niin Jeesukseen uskovana miehenä olen varma, ettei Herra minua kiusakseni RWB:lle lähettänyt. Yritän ottaa irti sen, mitä irti saan, ja loput jätän suosiolla Berliiniin. Johdatuksessa on huoletonta vaeltaa, joskin välillä tulee helposti tyrkätyksi kapuloita omiin rattaisiinsa..

"There is a way that seems right to a man, but its end is the way of death."
Sananlaskut 14:12 

Viikot kahdesta neljään

Lienee aika päivittää kuulumisia viimeisimmiltä kolmelta viikolta Berliinissä. Alkuperäinen ajatus viikoittaisesta päivittämisestä osoittautui lähes mahdottomaksi, sillä viikossa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi vapaita tunteja töiden, nukkumisen ja muiden velvollisuuksien ohella. Viikonloputkin helposti hurahtaa kaupunkia kierrellessä tai puistoissa istuskellen ja keväästä nauttien. Mutta tulevaisuus sen näyttäköön, millä vauhdilla päivityksiä vielä putkahtelee.

Katsellessani elämää kolme viikkoa taaksepäin huomaan kaiken menneen ihan kivasti. Berliini on kiinnostava kaupunki ja tekemistä riittää joka tunnille, joka sattuu vapaana olemaan. Työpaikkani on ympäristöltään mukava ja ihmiset siellä ovat ystävällisiä. Työpaikan rajat ovat ylittyneet uusissa ystävyyssuhteissa, vaikka aika onkin yhtälailla kortilla sosiaalisissakin suhteissa. Ainoastaan yksi asia mättää silloin tällöin, mutta se on onneksi niinkin pieni asia kuin työtehtävät. On näet viikkojen mittaan tullut vietettyä muutama tovi liikaa hiekkapaperi kädessä. Niinkin paljon, että toisen viikon jälkeen olivat sormenpäät jo niin kovettuneet, että ne alkoivat kipeästi halkeilla ja muistuttaa enemmän kantapäitä kuin käsiä. Ohjaajalleni antaisin mielelläni palautetta ja pyytäisin saada tehdä muitakin tehtäviä, mutta viimeaikoina ei häntä ole paljoa paikalla näkynyt. Ja kun työpaikalla on toistakymmentä työntekijää, niin ei auta jokaiselle mennä kertomaan halukkuudestani oppia jotakin uutta. Näin ollen kun joku tulee kertomaan, että olisi tehtäviä tarjolla, on yksinkertaisinta vaan kävellä suoraa tietä hiekkapapereille ja keskittää ajatuksensa seuraavaan viikonloppuun.

  

Liioitteluun on onneksi aina kiva sortua. Näin nytkin, siispä seuraavaksi voin kertoa ne kaikki ne muut työtehtävät hiomisen ulkopuolelta. Onnekseni niitäkin on, vaikka toki edelleen huomattavassa vähemmistössä. Kolmen viikon aikana olen muun muassa poistanut maaleja ja puhdistanut samaisia tikkuja, kuin ensimmäisellä viikolla, olen maalannut vanhoja ovia akryyli- ja pellavaöljymaaleilla, kierrellyt pakettiautolla Berliiniä viemässä ja hakemassa tavaraa milloin mistäkin (ratin taakse ei päästetty – onneksi). Lisäksi pääsin saksalaiseen tapaan harjoittelemaan erilaisten liitosten tekemistä taltoilla ja käsisahoilla, olen putsannut maalitahroja maalatuista ikkunoista asiakkaan restauroitavassa asunnossa, sekä pääsin irroittamaan vanhoja maaleja ovista ja ikkunoista kuumailmapuhaltimella ja erilaisilla rapsuttimilla. Palaute työnjäljestäni on ollut hyvää, vaikka monessa tehtävässä epäonnistuminen olisikin ollut onnistumista vaikeampaa.

En halua koko keväistä päivää viettää kotona koneen äärellä, joten en nytkään käytä aikaa integroidakseni valokuvia tekstin sekaan. Puut alkavat olla jo vaaleanvihreitä ja eilen asteet kohosivat yli kahdenkymmenen. Niska ja kädet on poltettu, mikä ei sinänsä ole kivaa, mutta antaa onneksi toivoa kesästä.

Tikkujen maalausta. RWB:ssä käytetään paljon akryylimaaleja vanhojen kohteiden entisöintiin, mikä on mielestäni hieman kyseenalaista, mutta kuulemma kyse on vain uusien ja käytännöllisten tekniikoiden yhdistämisestä vanhaan. 

Hiomista, hiomista hiomista... Ovien, ikkunoiden, kaikenlaisten palikoiden loputonta hiomista...

Edellisessä työharjoittelupaikassa saamani maalausopit kantavat hedelmää saksanmaallakin. Tämän geometrisen oven maalaus oli nautintoa alusta loppuun. 

Yksityiskohta geo-ovesta.

Liitosten tekemistä käsityökaluilla. Harjoitus koostui useista ennalta määrätyistä liitoksista.

Eräänlainen jiiriliitos. Jälki ei ole täydellistä, mutta aidossa käsityössähän epätäydellisyys on vain kaunista.

Kolmiulotteinen hahmotuskyky oli välillä tiukilla sahauksia mietiskellessä. Helposti lähti sahaamaan väärältä puolelta viivaa.

Maalinkaavintaa.

Ensimmäinen viikko

SAAPUMINEN BERLIINIIN

Saavuin Berliiniin perjantaiaamuna hieman yli viikko sitten. Vaimoni saapui jo kymmenen päivää aikaisemmin suorittamaan omaa harjoitteluaan, ja siitä syystä suoritin saapumiseni nyt yksin. Käytännön järjestelyt Berliinin kentällä menivät kohtuullisen sujuvasti. Olin jo aiemmin saanut Berliinin kv-koordinaattorilta postina leimalla varustetun todistuksen, jonka avulla pystyin kentältä hankkimaan opiskelijahintaisen kuukauden matkakortin. Pieniä mutkia matkaan toi todeksi osoittautunut yleinen luulo siitä, että Saksassa eivät tosiaankaan edes lentokenttätyöntekijät välttämättä puhu englantia.

Metro- ja junaverkosto toimii Berliinissä äärettömän hyvin. Julkisen liikenteen karttoja on todella helppo lukea, ja käytännöt julkisissa ovat pitkälti hyvin samanlaisia kuin Helsingissäkin. Matkalla kohti uutta kotia poikkesin vielä hakemaan kolmella eurolla dönerin lounaaksi. Täällä ei tosiaankaan ole arjen syötäviä tai juotavia mukavuuksia hinnoilla pilattu.

Asumme Neuköllnissä, muutaman minuutin kävelymatkan päässä historialliselta Tempelhofin lentokentältä, joka on sittemmin poistettu lentokäytöstä ja muutettu virkistysalueeksi. Jos viikon kokemuksella nostaisin jonkin asian Berliinissä ylitse muiden, se olisi juurikin tämä alue. Kilometrikaupalla tyhjyyttä ja äärettömän miellyttävän painostavaa hiljaisuutta.

FIILIKSET VIIKOLTA

Ensimmäinen viikko harjoittelupaikassani on nyt ohitse. Fiilistasolla ehdin viiden päivän aikana käydä sekä merenpohjaa syvemmällä että pilvien yläpuolella. Maanantai oli liioittelematta yksi elämäni ahdistavimpia ja toivottomimpia päiviä. Työelämän kulttuurishokki iski jalat alta, ja ajatuskin yhdeksän viikon rupeamasta tuntui sanoinkuvaamattoman lannistavalta. Paikalliset työntekijät ja harjoittelijat osoittautuivat todella hitaasti lämpeäviksi ihmisiksi, ja suunnilleen yhtä ujoiksi käyttämään englantia kuin suomalaisetkin. Oletin varsinkin nuorilta saksalaisilta jotakin aivan muuta, ja siksi olin todella yllättynyt. Loppuviikkoa kohden ilmapiiri onneksi lämpeni ja nyt olen päässyt tutustumaan moneen paikalliseen jo paremmin. Olen huomannut ulkomaalaisuudessa myös hyviä puolia. Usein olen julkisesti aika vähäpuheinen, ja varsinkin ruokatauoilla tunnen usein tarvetta vetäytyä pääni sisään ja vajota omaan maailmaani. Se, etten puhu saksaa antaa minulle tietyllä tapaa ”yleisesti hyväksytyn” syyn olla ottamatta osaa julkisiin keskusteluihin tällaisina hetkinä ilman, että käyttäytymistäni pidettäisin töykeänä tai loukkaavana. Työn lomassa on sitten helpompi jutella kun voi keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan. Tällä hetkellä fiilikseni Berliinistä, RZB:stä ja jäljellä olevista kahdeksasta viikosta ovat äärimmäisen positiiviset ja innokkaat.

PAIKKA

Faktaa paikasta Restaurieruns Werkstätten Berlin:

Kyse on yksityisestä yrityksestä, joka on erikoistunut vanhojen antiikkihuonekalujen, ikkunoiden, ovien ja kaikenlaisten puurakenteiden entisöintiin. RZB:ssä myös tuotetaan uutta tavaraa, mutta en ole vielä perillä miten paljon tätä tapahtuu suhteessa entisöintiin. Tiloiltaan RZB on todella miellyttävä ja toimiva. Tilat jakautuvat kahteen osaan: vanhaan ja uuteen. Vanhassa talossa sijaitsevat toimistot, sosiaalitilat sekä kellari, joka koostuu pienistä verstashuoneista. Kellari on pyhitetty entisöinnille. Vanhan rakennuksen pihalle on rakennettu uudet verstastilat, jonka alakerrasta löytyvät kaikki suuret työkoneet, ja yläkerrassa on vielä penkkisali levittäytymistä varten. Verstas on ilmava ja valoisa. Konekanta on pääosin modernia ja turvallisuustekijät ovat huomioitu hyvin. Mukaan tosin myös mahtuu joitakin ikivanhoja laitteita, joita voisi olettaa näkevänsä enempi museoissa kuin käytössä.

Ensikatsaus RZB:hen maanantaiaamuna. Vasemmalla vanha rakennus ja oikealla uusi verstas.

Uusi verstas sisäpihalta.

Verstaan alakerta.

Verstaan yläkerran penkkisali.

Vanhan rakennuksen kellarin idylliset entisöintitilat.

Lisää entisöintitiloja.

IHMISET

Työntekijöitä on paljon. Kuuleman mukaan palkallisia työntekijöitä on noin 20 ja harjoittelijoita noin 10 kappaletta. Päivisin en kuitenkaan ole vielä näin montaa ihmistä kerralla nähnyt, niin olen arvioon hieman skeptinen. Saksalaisen puusepänkoulutuksen perinteen mukaan opiskelijat viettävät viikosta puolet koulussa ja toisen puolen löytämässään työharjoittelupaikassa läpi koko opiskelun. Lisäksi vielä valmistuttuaankin voi tehdä palkattomia työharjotteluita niin paljon kuin mitä kukkaro antaa myöden. Näistä syistä palkattomat harjoittelijat ovat arkipäivää monissa yrityksissä.

TYÖAJAT

Työpäivät ovat 9h 15min pitkiä. Päivään sisältyy kaksi 30 minuutin ruokataukoa, yksi aamiaiselle ja toinen päivälliselle. Aamu alkaa klo 8.00 , aamiaistauko on klo 10.00-10.30, päivällistauko klo 14.00-14.30, ja päivä päättyy klo 17.15. Perjantaisin päivä päätty jo klo 16.00. Ruokatauot eivät ole palkallisia, eivätkö näin ollen sisälly viralliseen työaikaan. Pitkiin päiviin oli aluksi vaikea tottua, mutta tarpeeksi pitkillä yöunilla nekään eivät enää ole ongelma. Arkisin ei tosin kauheasti jää aikaa Berliinin tutkimiselle, mutta itseään täytyykin jatkuvasti muistuttaa, että kyse on nyt työnteosta eikä lomailusta.

TYÖTEHTÄVÄNI

Toistaiseksi olen päässyt hiomaan ja maalaamaan sadan vuoden takaisia puuovia, poistamaan ikkunalaseja, ruosteisia kahvoja ja laasteja vanhoista kirkon ikkunakarmeista sekä poistamaan maalia kemikaaleilla pienistä koristerimoista. Kovasti odotan, että saisin jossakin vaiheessa mahdollisuuden harjoitella myös antiikkikalusteiden viilupintojen paikkaamista ja pintakäsittelyjen palauttamista entiseen loistoonsa. Tällaista toimintaa näet ehdin jo sivusilmällä seurata. Toistaiseksi hommat ovat olleet melko yksinkertaisia, mutta olen jo siitä huolimatta onnistunut saamaan jonkinlaista kokonaiskuvaa entisöinnistä työnä. Todella erilaista, mitä uuden valmistaminen, ja monella tapaa myös paljon kiehtovampaa. Joka esineellä kun on jo takanaan pitkä historia, ja alkuperäiset puusepätkin ovat mahdollisesti olleet jo yli puoli vuosisataa haudan levossa. Olen todella tyytyväinen harjoittelupaikkaani. 

Maalinpoistoa kemikaaleilla. Kuvat yllä ennen ja alla jälkeen.

Kirkon vanha koristeikkuna. Ruosteisten kahvojen poistaminen vaati kirjaimellisesti sekä verta että hikeä, ei sentään kyyneliä.. 

Alun ennakkoa

Tästä pystyyn puolivirallinen informaatiosäie aiheenaan kymmenen viikon puusepän työharjoitteluni Berliinissä. Harjoittelu on suunniteltu alkavaksi maaliskuun 16. päivä, johon on tästä hetkestä aikaa noin kaksi viikkoa. Jakson tärkeyttä korostakoon se, että Berliinistä palatessani on pätevyyden tasoni saanut myös yleisesti hyväksytyn ja virallisen muotonsa. Kaksi vuotta ammattiopissa saa päätöksensä, ja tästä pojasta tulee puuseppä! Tosin vältettäköön ennenaikaista riemua, sillä kevät on pitkä ja Berliini kaikessa olemuksessaan vielä tuntematon.

Työharjoittelupaikkani Berliinissä varmistui muistaakseni joskus marras - joulukuun aikoihin, jolloin Berliinin yhteyshenkilöt minulle paikkaa ehdottivat. Sikäli hakuprosessi oli hassu ja vaivaton, että minun tehtäväni ei missään vaiheessa ollut itse löytää itselleni paikkaa, jossa työskennellä. Päinvastoin ymmärsin, että omaehtoinen etsiminen ja yhteydenotto Berliinin puuyrityksiin olisi ollut toimintatapana jopa väärin. Asiat näet etenivät sillä, että otin yhteyttä Berliinin käsityöläisten killan kv-koordinaattoriin, joka lähti etsimään ja ehdottelemaan minulle toiveistani lähtien erilaisia työpaikkoja. Palvelu oli äärimmäisen ystävällistä ja avuliasta, ja sainkin melko nopealla tahdilla itselleni harjoittelupaikaksi yrityksen nimeltä Restaurierungszentrum Berlin, paikallisella kielellä tunnettuna myös kirjainyhdistelmällä RZB. Paikka, jossa tekemisen paino on ymmärtääkseni huonekalujen ja kaikenlaisten puurakenteellisten tuotteiden (myös talojen) entisöinnissä. Harmikseni yrityksen nettisivuja ei ole koskaan haluttu kääntää saksan lisäksi muille kielille, enkä näin ollen voi paljoakaan mututietoa enempää paikasta jakaa. Jääköön siis tarkempi kuva työpaikasta vielä yllätykseksi. Innolla kuitenkin odotan paikanpäälle pääsyä, ja odotan myös oppivani paljon uutta reissultani. Entisöintiä kun ei koulussa koskaan ihmeemmin käsitelty, niin odotan tulevan kymmenen viikon ajanjakson opettavan minulle monia uusia asioita, ja samalla avaavan kokonaan uuden osaamisalueen, jota lähteä kehittämään.