Viikot 5 & 6

Viikot numero viisi ja kuusi ovat pitäneet sisällään maalin irroitusta, maalin irroitusta, maalin irroitusta, maalinirroitusta, maalinirroitustamaalinirroitustamaalinirroitusta jaaa... Hiomista! Lisäksi kaksi puolikasta päivää raivattiin muutaman muun harjoittelijan kanssa takapihan metsää. Vaikka tekstini on helppo tulkita kirjoitetuksi valittavaan sävyyn, on tuo tulkinta vain pieni osa totuutta. Kyseiset kaksi viikkoa olivat nimittäin säätilaltaan yhtä auringonpaistetta, ja onnekseni kykenin kokoamaan jokapäiväisen työtilani ulkosalle auringon hellien säteiden syleilyyn. Siinä ensimmäinen viikko kuluikin ylistysmusiikkia kuunnellen, Herran läsnäolossa riemuiten.

Päivässä paistatellen. Auringon kohotessa oli lämpötilakin jo t-paitakeliä.

Toisen viikon alkaessa muistin, että olisi aika suorittaa näyttötehtävä. Näyttötehtävä on toisin sanoen mikä tahansa työtehtävä, jolla todistan osaavani jotain. Kesti tovin, että sain jutun juonen avattua ohjaajalleni, jonka tehtävänä oli (tai hmm, on edelleen) arvioida työni jälki asteikolla yhdestä kolmeen. Kun kerta kokemusta oli jo karttunut maalin irroituksesta, niin ehdotinpa samaista tehtävää myös näyttötehtäväkseni. Valitsin käsiteltäväksi oveksi tarjolla olevista hankalimman, ja siinähän se toinenkin viikko vierähti. Toisen viikon perjantaina sain kuulla, että maalin irroituksen lisäksi minun tuli myös irroittaa ovesta ikkunankarmit ja -lasit. Irroitusprosessi sisälsi jonkin verran haasteita, joiden vuoksi pääsin hitusen käsiksi myös aivotyöskentelyyn. Yksityiskohtainen kuvaus näyttötyöstäni lähtee pian sähköpostina opettajalle, joten tähän en sitä lähde kummemmin avaamaan.

Näyttötyö. Tehtävinä maalinpoisto, hiominen, sekä lukon, karmien ja ikkunalasien irroitus.

Viimein pääsi maistelemaan enempi puusepäntyötä, joskin hetkeksi vain.

Lopuksi vielä mielenkiintoinen kulttuurillinen seikka puusepäksi opiskelusta Berliinissä. Puusepänkoulutuksen kaava ensinnäkin vaihtelee vahvasti riippuen siitä, missä päin Saksaa on. Berliinin alueella opiskelut menevät väistämättä oppisopimustyyppisesti, elikkä opiskelijat viettävät valtaosan opiskeluajastaan yhdessä ja samassa harjoittelupaikassa. Koulussa he käyvät yhtenä päivänä viikossa, mutta tällöin he eivät valmista huonekaluja, vaan tekevät muita opintoihin liittyviä harjoituksia. Sikäli tämä tieto järkyttää itseäni, että kun itse valitan, etten opi mitään näiden yhdeksän viikon aikana, niin samalla paikalla on useita saksalaisia harjoittelijoita, jotka kertovat, etteivät meinaa oppia mitään koko kahden vuoden opiskelun aikana. He myös kertovat, että tilanne voisi olla paljon pahempikin, sillä RWB:llä sentään yksinkertaisetkin työt vaihtuvat vähän väliä. Käsittääkseni voi siis olla, että jonakin päivänä Berliinistä valmistuu puuseppä, jonka käytännön kokemus huonekalun valmistuksesta on lähes olematon. Täytyy siis sanoa, että vaikka olenkin joskus kritisoinut joitakin juttuja suomalaisessa opintosuunnitelmassa, niin en kritisoi enää. Ainakaan samalla vaahtoamisella.. Voi olla, että joitakin juttuja ymmärsin väärinkin, mutta tässä on ainakin oma tämänhetkinen käsitykseni asiasta.

Sen enempää ei mielestäni ole viimeisestä kahdesta viikosta kerrottavaa. Kuvailemieni tehtävien lisäksi olen harrastanut hiomista, siivoamista ja muita pikkutöitä. Kukaan tuskin haluaa niistä kuulla tarkemmin, saati katsoa kuviakaan. Mutta huolimatta siitä, että tehtävät ovat pääosin olleet tylsiä, niin voin silti sanoa viihtyväni RWB:llä hyvin. Itse paikka ja ihmiset tekevät paljon. Vaikka varsinkin alussa ärsytti kovastikin, niin Jeesukseen uskovana miehenä olen varma, ettei Herra minua kiusakseni RWB:lle lähettänyt. Yritän ottaa irti sen, mitä irti saan, ja loput jätän suosiolla Berliiniin. Johdatuksessa on huoletonta vaeltaa, joskin välillä tulee helposti tyrkätyksi kapuloita omiin rattaisiinsa..

"There is a way that seems right to a man, but its end is the way of death."
Sananlaskut 14:12 

Viikot kahdesta neljään

Lienee aika päivittää kuulumisia viimeisimmiltä kolmelta viikolta Berliinissä. Alkuperäinen ajatus viikoittaisesta päivittämisestä osoittautui lähes mahdottomaksi, sillä viikossa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi vapaita tunteja töiden, nukkumisen ja muiden velvollisuuksien ohella. Viikonloputkin helposti hurahtaa kaupunkia kierrellessä tai puistoissa istuskellen ja keväästä nauttien. Mutta tulevaisuus sen näyttäköön, millä vauhdilla päivityksiä vielä putkahtelee.

Katsellessani elämää kolme viikkoa taaksepäin huomaan kaiken menneen ihan kivasti. Berliini on kiinnostava kaupunki ja tekemistä riittää joka tunnille, joka sattuu vapaana olemaan. Työpaikkani on ympäristöltään mukava ja ihmiset siellä ovat ystävällisiä. Työpaikan rajat ovat ylittyneet uusissa ystävyyssuhteissa, vaikka aika onkin yhtälailla kortilla sosiaalisissakin suhteissa. Ainoastaan yksi asia mättää silloin tällöin, mutta se on onneksi niinkin pieni asia kuin työtehtävät. On näet viikkojen mittaan tullut vietettyä muutama tovi liikaa hiekkapaperi kädessä. Niinkin paljon, että toisen viikon jälkeen olivat sormenpäät jo niin kovettuneet, että ne alkoivat kipeästi halkeilla ja muistuttaa enemmän kantapäitä kuin käsiä. Ohjaajalleni antaisin mielelläni palautetta ja pyytäisin saada tehdä muitakin tehtäviä, mutta viimeaikoina ei häntä ole paljoa paikalla näkynyt. Ja kun työpaikalla on toistakymmentä työntekijää, niin ei auta jokaiselle mennä kertomaan halukkuudestani oppia jotakin uutta. Näin ollen kun joku tulee kertomaan, että olisi tehtäviä tarjolla, on yksinkertaisinta vaan kävellä suoraa tietä hiekkapapereille ja keskittää ajatuksensa seuraavaan viikonloppuun.

  

Liioitteluun on onneksi aina kiva sortua. Näin nytkin, siispä seuraavaksi voin kertoa ne kaikki ne muut työtehtävät hiomisen ulkopuolelta. Onnekseni niitäkin on, vaikka toki edelleen huomattavassa vähemmistössä. Kolmen viikon aikana olen muun muassa poistanut maaleja ja puhdistanut samaisia tikkuja, kuin ensimmäisellä viikolla, olen maalannut vanhoja ovia akryyli- ja pellavaöljymaaleilla, kierrellyt pakettiautolla Berliiniä viemässä ja hakemassa tavaraa milloin mistäkin (ratin taakse ei päästetty – onneksi). Lisäksi pääsin saksalaiseen tapaan harjoittelemaan erilaisten liitosten tekemistä taltoilla ja käsisahoilla, olen putsannut maalitahroja maalatuista ikkunoista asiakkaan restauroitavassa asunnossa, sekä pääsin irroittamaan vanhoja maaleja ovista ja ikkunoista kuumailmapuhaltimella ja erilaisilla rapsuttimilla. Palaute työnjäljestäni on ollut hyvää, vaikka monessa tehtävässä epäonnistuminen olisikin ollut onnistumista vaikeampaa.

En halua koko keväistä päivää viettää kotona koneen äärellä, joten en nytkään käytä aikaa integroidakseni valokuvia tekstin sekaan. Puut alkavat olla jo vaaleanvihreitä ja eilen asteet kohosivat yli kahdenkymmenen. Niska ja kädet on poltettu, mikä ei sinänsä ole kivaa, mutta antaa onneksi toivoa kesästä.

Tikkujen maalausta. RWB:ssä käytetään paljon akryylimaaleja vanhojen kohteiden entisöintiin, mikä on mielestäni hieman kyseenalaista, mutta kuulemma kyse on vain uusien ja käytännöllisten tekniikoiden yhdistämisestä vanhaan. 

Hiomista, hiomista hiomista... Ovien, ikkunoiden, kaikenlaisten palikoiden loputonta hiomista...

Edellisessä työharjoittelupaikassa saamani maalausopit kantavat hedelmää saksanmaallakin. Tämän geometrisen oven maalaus oli nautintoa alusta loppuun. 

Yksityiskohta geo-ovesta.

Liitosten tekemistä käsityökaluilla. Harjoitus koostui useista ennalta määrätyistä liitoksista.

Eräänlainen jiiriliitos. Jälki ei ole täydellistä, mutta aidossa käsityössähän epätäydellisyys on vain kaunista.

Kolmiulotteinen hahmotuskyky oli välillä tiukilla sahauksia mietiskellessä. Helposti lähti sahaamaan väärältä puolelta viivaa.

Maalinkaavintaa.